Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Koirien kanssa reissussa

15.11.2012, ssofku

Aivan ihanaa päästä hetkeksi pois turkkusesta, no reissumme ei erikoinen ole, mutta nautin silti maisemanvaihdoksesta. Alkumatka tuntui ikuisuudelta, kun neiti Luna päätti pyöriä kuin hyrrä turvavöissään ja kokoajan sai olla selvittämässä koiraa sikäli se oli hyvä juttu pysyin hereillä eikä Juhakaan nukahtanut rattiin… Jokatapauksessa olemme  siis tällä hetkellä Järvenpäässä Juhan isovanhempien luona yötä. Koirat saivat juoksennella isolla aidan ympäröimällä pihalla, sekä painia sydämmensä kyllyydestä, koirilla tarkoitan siis Lunaa ja Väinöä. Friida leikki taas vaihteeksi siistiä sisäkoiraa…Eipä väinökään ulkona olisi paljon kauempaa viihtynyt..alkoi ulkoa kuulua tasainen ulina ja se tarkoitti sitä että pieni sisäkoiramme Väinö halusi sisälle rapsutettavaksi…yllättävää!  Aamulla olisi tarkoitus jatkaa matkaa mikkeliin autokorjaamon kautta tietenkin.. Mikkelissä vietämme sitten viikonlopun ja poikkeamme ristiinassa jossa vietin usein kesälomia aikuisten riesana ja välillä jopa olin avuksi.. Sain siellä aina  hoitaa ja ruokkia lehmiä ja koiria ja mitä elukoita milloinkin siellä sattui temmeltämään. Kerran uskalsin jopa ratsaille sen ratsastuskoulu fiaskon jälkeen! Jos tästä nyt untenmaille…Auton korjaushan on vasta KLO 8 aamulla???Mikä kellon aika se semmoinen on!Hauskaa pidennettyä viikonloppua minulle ja teille!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *